Tahtotila ratkaisee loppusumman

Mielenterveyden häiriöistä johtuvat kustannukset Suomen valtiolle ovat noin 11 miljardia vuodessa tuoreen uutisen mukaan (OECD raportti). Syyt ovat toki moninaisia, mutta mm. työkyvyttömyyseläkkeistä noin puolet johtuvat mielenterveyshäiriöistä. Sairauspoissaolojen taustalla on enemmässä määrin henkilön väsymys tai eritasoiset uupumisen oireet. Myös perheiden huonovointisuus on kasvava ongelma. Huostaanotot ovat lisääntyneet ja poliiseja tarvitaan kotihälytyksiin aina vain enemmän. Vuonna 2019 sijoitettiin kiireellisesti 4522 lasta. Perheessä ei koskaan vain yksi oirehdi vaan perhe on kokonaisuus, joka pitää aina ottaa huomioon apua ja tukea annettaessa. Auttamalla aikuista, autat lasta.

Minulla ei ole tarvittavaa koulutusta tai asemaa, jotta puheillani olisi painoarvoa, enkä varmaankaan ymmärrä kaikkea mutta seuraavassa esitän muutamia ajatuksia. 

Ratkaisukeskeinen apu

Ilman yliopistotason koulutusta olen kuitenkin saanut tehdä päivittäistä työtä ihmisten kanssa, joilla on ollut moninaisia haasteita elämässään. Olen nähnyt aitiopaikalta selviytymistarinoita, uuden alun löytymisiä. Asiakkaan kanssa yhdessä työskentelemällä olemme mm. löytäneet uuden suunnan työn tai opiskelupaikan muodossa tai laittaneet lopun rikki revitylle parisuhteelle sekä saaneet lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen toimivaksi. 

Ennen kaikkea olemme löytäneet uusia ajatus- ja toimintamalleja, joiden kautta arjen haasteet ovat helpottaneet. Tilalle on tullut onnellisuuden ja onnistumisen kokemukset, itsensä ja omien, oikeiden ja aitojen tarpeiden löytyminen. Lieveilmiönä olen huomannut, että avun saaneet ihmiset ovat myös lopettaneet masennus yms lääkityksen. Korostan, että tämä tapahtuu aina lääkärin valvonnassa, eikä lääkityksen lopettaminen ole ollut mikään tavoite. Se on vaan tullut tarpeettomaksi kun asiat ovat kunnossa elämän eri osa-alueilla.

Mitä sitten olen tehnyt? 

Aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Usein yritämme tyrkyttää ihan liian paljon liian nopeasti. Kun ihminen tulee riittävässä määrin nähdyksi ja kuulluksi, kokee ympäristön  turvalliseksi sekä pystyy ottamaan vastaan lähimmäisen rakkautta on auttamistyöstä tehty 80%. Tämä riittää hyvin pitkälle. Loppu 20% riippu sitten ihmisen yksilöllisistä tarpeista, tavoitteista. Usein tämä loppu on käytännöllistä asioiden järjestelyä, vaikkapa työpaikan hakemista.

Kaikessa toiminnassa pitää olla tarkoituksenmukaisuus keskiössä. Eli millä tavalla tänään autan ihmistä, jotta hänellä huomenna olis helpompi olla?  Helposti jumiudumme johonkin toimintamalliin mikä ei ehkä ole oikeasti auttanut ihmistä, vaan pitää hänet mukana järjestelmässä kun tarkoitus olisikin päästä sieltä pois. Kun tekee työtä joka päivä isolla sydämellä, tulee näitä asioita mietittyä tarkkaan. Olenko tänään tehnyt parhaani? Onko tämä toimintamalli hyvä, vai tuleeko muuttaa jotain?

Ennalta ehkäisevä toiminta

Kun on kysymys ihmisen hyvinvoinnista, ei kaikkea pysty mittaamaan. Rahaakin tärkeämpää on yksilön hyvinvointi. Me tiedämme kyllä miten tärkeää olisi ennaltaehkäisevä työ ja sen työn hintalappu on karkkirahaa verrattuna siihen mitä maksaa kun on pakko maksaa. 

Aina välillä mietin miksi ennaltaehkäisevään työhön ei riitä tahtotilaa. Rahasta ei voi olla kysymys vaikka niin sanotaan, koska joka vuosi maksamme aina vain enemmän niitä pakollisia maksuja. Yhteiskunta ottaa kopin ihmisestä usein vasta kun tulipalo on jo syttynyt. Matematiikan numeroni oli peruskoulussa 7. Lieneekö se syynä, että en ymmärrä tätä yhtälöä. Eli jos me nyt maksaisimme 100e, huomenna ei tarvitsisi maksaa 1000e. Tämä ei käy koska ei ole rahaa. 

Vai onko niin, että tahtoa puuttuu

Minä olen asettanut itselleni tavoitteet joihin pyrin työssäni. Seuraan työni tuloksia tarkasti ja teen tarvittavia muutoksia, jotta apu ihan oikeasti saavuttaa ihmisen juuri hänelle tarkoituksenmukaisella tavalla. Jokaiselle toimijalle pitäisi olla tarkat määritetyt sisäiset tavoitteet. Näitä tavoitteita ja tuloksia pitää tarkastella säännöllisesti ja muuttaa toimintaa jos siihen on aihetta. Aina yksilön hyvinvointi edellä. On helppo nostella hartioita ja todeta, että ei voida mitään. Aina voi jos on tahtotilaa!

Kuten sanoin on tuloksia joskus vaikea mitata. Olen kuitenkin tutkinut kuinka paljon asiakas on saanut apua juuri siihen asiaan joka on ollut akuutti. Läheskään kaikilla ei ole selkeää haastetta vaan asiakkaat tulevat esim. viettämään mukavaa tyky päivää luontoon. Niistä henkilöistä joilla avun tarve voidaan määritellä avun ovat saaneet n. 35-50% alle 6kk jakson aikana.

Lopuksi

Palataan vielä tuohon 11 miljardiin. Tiedän, että iso osa mielenterveyden häiriöistä on niin vakavia, että ne vaativat erikoisosaamista ja vaativaa hoitoa, johon minun koulutukseni ei riitä. Mutta jos vaikka 50% ihmisistä saataisiin tämän kaltaisen toimintaan mitä tarjoan ja heistä avun saisi 35-50% niin puhuttaisiin ainakin 2 miljardin euron säästöistä. Tiedän, että tämä on iso väite ja enkä ehkä ymmärrä kokonaisuuksia mutta mitäpä jos olisinkin oikeassa? Sairautta hoitamalla ja tulipaloja sammuttamalla ihan jokainen ymmärtää mihin tämä johtaa. 

Toivon, että hoitaisimme ihmisen terveyttä lisäämällä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kohdataan jokainen ihminen rakkaudella koska sitä me eniten tarvitaan. Ihan jokainen.

Joni